Hypnosynnytysvalmennuksessa:

Äiti oppii:

  • Erilaisia syvärentoutustekniikoita, joiden avulla vaipua syvään rentoutumisen tilaan synnytyksen aikana.

  • Keinoja päästää irti peloista ennen synnytystä.

  • Käyttämään voimaannuttavia mielikuvia ja positiivisia affirmaatioita negatiivisten odotusten muuttamiseksi.

  • Paljon tietoa synnytyksen fysiologisesta, luonnollisesta kulusta.

  • Kuinka valmistautua synnytykseen fyysisesti ja valmistella lantionpohjaa sekä välilihaa synnytystä varten.

  • Erityisiä hengitystekniikoita avautumisvaiheeseen sekä ponnistusvaiheeseen.

  • Laatimaan oman synnytystoivelistan.

  • Muodostamaan vahvan siteen vauvaan jo ennen hänen syntymäänsä.

 

Kumppani/tukihenkilö oppii:

  • Keinoja tukea äidin syvää rentoutumisen tilaa synnytyksen aikana ja tehdä hänen olostaan turvallinen.

  • Fyysisiä keinoja helpottaa äidin oloa esimerkiksi kevytkosketushieronnan ja erilaisten kannattelevien asentojen avulla.

  • Paljon tietoa synnytyksen fysiologisesta, luonnollisesta kulusta.

  • Laatimaan oman synnytystoivelistan.

  • Muodostamaan vahvan siteen vauvaan jo ennen hänen syntymäänsä.

  • Toimimaan äidin puolustajana ja kommunikoimaan hoitohenkilökunnan kanssa äidin toiveista.

 

Valmennukseen on siis suositeltavaa tulla pariskuntana, mutta jos olet yksinsynnyttäjä, voit aivan yhtä hyvin osallistua yksinkin. Kurssit pidetään viikonloppukursseina tai yksityisvalmennuksina erikseen sovittuina ajankohtina. Kurssilta saat käyttöösi erityisiä äänitteitä, joiden avulla voit kotona harjoitella syvärentoutumista ennen synnytystä.

Jos kurssitarjonnasta ei löydy sinulle sopivaa ajankohtaa, voit varata yksityisvalmennuksen.

Myös Skype-valmennuksia kauempana asuville!

Listen to my interview on the Birthing in Finland podcast about Hypnobirthing! (in English)

Palaute valmennuksesta:

Aivan uskomatonta miten hyvässä kunnossa olin nyt tästä toisesta heti synnytyksen jälkeen, pystyin kävelemään normaalisti ja istumaan mikä esikoisen jälkeen vei pari viikkoa aikaa.

 

❤ Kiitos kuuluu hypnosynnytysvalmennukselle/Annalle

Doula Turku

Hypnosynnytyskurssi Seinäjoen kansalaisopistolla syksyllä 2022

Nyt voit osallistua hypnosynnytyvalmennukseen Seinäjoen kansalaisopistolla syksyllä 2022.

Kurssimaksu on erittäin edullinen 40 euroa per pariskunta.

Ilmoittautumislinkki:

https://opistopalvelut.fi/seinajoki/course.php?l=fi&t=17124

Palaute hypnosynnytysvalmennuksesta:

Hakeuduimme mieheni kanssa Annan hypnosynnytysvalmennukseen, kun kaipasimme konkreettisia keinoja rentoutumiseen ja kivun hallintaan synnytyksen aikana. Ensimmäisen lapsen synnytyksestä ei ehtisi laskettuun aikaan mennessä kulua kuin noin vuosi. Esikoisen synnytys oli ollut nopea ja raju ja sen seurauksena tuli paha kolmannen asteen repeämä. Kun olin käynyt edellistä synnytystä läpi, aloin miettiä uuden alatiesynnytyksen mahdollisuutta ja kaipasin keinoja, joilla pysyä mahdollisimman rentona fyysisesti uuden repeämän ehkäisemiseksi ja hallinnan tunteen säilyttämiseksi. Valmennuskäynneillä käytiin rentoutus- ja hengitystekniikoita sekä synnytystä hyvin läpi ja valmennukseen kuuluvan Rento synnytys -nettikurssin kautta niihin oli helppo palata. Miehen kanssa kirjoitettiin synnytystoivelista sekä miehelle oma muistilista synnytystä varten; mitä hänen tulisi muistaa synnytystilanteessa tehdä ja harjoittelimme ja kirjasimme ylös keinot, joilla hän voi tukea äidin rentoutumista ja kivun hallintaa.

 

Vauvan synnytys alkoi lapsiveden menolla keskiyöllä (sairaalaan piti lähteä nopeasti saamaan antibioottitippa ennen synnytystä). Aluksi jännitys iski niin kovasti, että kädet tärisivät, mutta automatkan aikana sain rauhallisella hengityksellä ja kehon rentouttamisella rauhoitettua itseni niin, että synnytysvastaanotolla oma sykekin oli rauhallinen 70. Jäin vastaanottoon mieheni kanssa odottamaan supistusten alkua, jotka alkoivat pian ja tuntuivat yhtäkkiä voimistuvan nopeasti. Tens-laitteen mieheni oli jo saanut aseteltua ja siihen piti äkkiä lisätä tehoa. Jo 5-6 supistus tuli niin voimakkaana, että käytin sen aikana synnytyslauluna pitkää ommmm-tavua. Samalla tunnistin ponnistamisen tarpeen ja hälytimme äkkiä kätilön takaisin huoneeseen. Supistusten tauon aikana hän totesi kohdunsuun olevan yhtäkkiä jo 6 cm auki ja lähdettiin nopeasti synnytyssaliin. Toivomani spinaalipuudute tilattiin, mutta ei ollut ollenkaan varmaa, ehtisikö se tulla. Kokenut kätilö oli itse rauhallinen ja kertoi koko ajan, mitä tapahtuu (tämän toiveen olimme myös laittaneet synnytystoivelistaan).

 

Supistukset tulivat voimakkaina, mutta pärjäsin niiden kanssa syvällä sisäänhengityksellä ja om-laululla. Huomasin omasta kehosta kuitenkin, etten saa sitä supistusten aikana rennoksi ja otin käyttöön myös kätilön tarjoaman ilokaasun, joka auttoi rentoutumaan ja syventämään sisäänhengitystä. Tens-laite oli myös vielä apuna. Näillä keinoilla pysyin hyvin rauhallisena ja mukana tilanteessa. 10 minuutin kuluttua saliin siirtymisestä kohdunsuu oli jo täysin 10 cm auki ja juuri silloin saapui anestesialääkäri spinaalipuudutteen kanssa. Tämä puudute sopi hyvin nopeasti etenevään synnytykseen ja luontaisesti tosi voimakkaisiin kohdun supistuksiin. Se teki myös lyhyen tauon supistuksiin ennen ponnistusvaiheen alkua. Ensin mietin, veikö puudute tunnon niin voimakkaasti pois, etten tunne supistuksia ja pitkittyykö ponnistusvaihe. Pian ne kuitenkin alkoivat tuntua lähinnä voimakkaana paineena. Olin etukäteen suunnitellut ponnistavani J-hengityksen avulla kevyesti, että vauvan ulostulo olisi mahdollisimman hidas. Kätilö kertoi vauvan lähtevän hengityksen avulla liikkumaan alas hyvin. Pieni välilihan leikkaus tehtiin omasta toiveestani, jotta uuden laajan repeämän riski olisi mahdollisimman pieni. Vauva liukui maailmaan rauhallisesti ja lempeästi seesteisissä tunnelmissa, vartaloa vähän käänneltiin. Ponnistusvaihe oli ohi 14 minuutissa ja vauva sylissä. Episitiomia ommeltiin, muita repeämiä tai tikkejä ei tullut. Kätilö arveli, ettei välttämättä olisi tarvinnut edes leikkausta tehdä. Hän myös sanoi, että j-hengityksellä ponnistaminen olisi ehkä auttanut lasta tulemaan tarpeeksi hitaasti ulos, jos spinaalipuudute ei olisi ehtinyt paikalle. Toivuin synnytyksestä hyvin, edes särkylääkettä tai kylmäkäärettä en tarvinnut. Jälkisupistuksiin oli hypnosynnytyksen aaltohengitys toimiva keino.

 

Synnytys oli positiivinen ja korjaava kokemus. Olen ollut iloinen, että lapsi sai tulla maailmaan niin kauniilla ja rauhallisella tavalla, ja että lopuksi uskalsin kuitenkin valita alatiesynnytyksen (aluksi olin repeämän ja aikaisemman kaaottisen synnytyksen vuoksi sitä mieltä, etten pysty muuhun kuin sektioon). Hypnosynnytysvalmennuksen menetelmät auttoivat rentoutumaan ja pysymään rauhallisena ja hallitsemaan kivun tunnetta niin, ettei tullut paniikkia ja tunnetta oman kehon ja tilanteen ulkopuolelle siirtymisestä. Puoliso sai myös hyvin vinkkejä ja konkreettisia tehtäviä ja keinoja äidin tukemiseen ennen synnytystä ja synnytystilanteessa. Suosittelisin kurssia myös ensisynnyttäjille neuvolavalmennuksen lisänä. Jos ensimmäisen synnytyksen jälkeen oli olo kuin autokolariin joutuneella, nyt tuntuu kuin olisi juossut ensimmäisen maratonin ja saanut hyvän ajan.

 

- Pirita