
Doula
Anna Perälä
Doula Anna
Ammattina doula

Kohtalo on johdattanut minut doulan polulle tukemaan synnyttäjiä ja heidän kumppaneitaan raskaudessa ja synnytyksissä. Ystäväni pyysi minua mukaansa synnytykseensä vuonna 2014. Jo tuolloin kätilö totesi, että minun pitäisi ryhtyä doulaksi, koska minulla oli ”niin hyvät otteet”.
Toinenkin ystäväni pyysi minua synnytykseensä vuonna 2015. Tuon synnytyksen aikana tajusin, kuinka paljon minulla on annettavaa synnyttäjille ja että minut on tarkoitettu tähän työhön. Olen läsnäoleva ja rauhallinen henkilö, joka ei hetkahda erikoisemmissakaan tilanteissa.
Omien rankkojen elämänkokemusteni ansiosta osaan olla tukena monenlaisissa tilanteissa ja tunnelmissa. Olen henkinen ihminen, jolla on silti jalat vahvasti maan pinnalla.
Minulla on karttunut kokemusta jo yli 40 synnytyksestä doulana. Olen ollut monenlaisissa synnytyksissä, toiset lääkkeellisiä, toiset lääkkeettömiä, olen tukenut sekä yksin synnyttäneitä että perheitä ja ollut suunnitelluissa kotisynnytyksissä sekä suunnittelemattomassa kotisynnytyksessä. Olen ollut doulana myös nk. vapaasynnytyksessä eli avustamattomassa kotisynnytyksessä. Synnytyksissä olen nähnyt kaikenlaisia, joskus rankkojakin tilanteita, mutta asiakkaani ovat olleet jälkikäteen enemmän kuin tyytyväisiä synnytyskokemukseensa.

Filosofia
Koulutus



Mielestäni on tärkeää, että jokainen äiti saisi kokea juuri sellaisen synnytyksen, josta haaveilee, oli se sitten luonnollinen tai lääkkeellinen synnytys.
Lääkkeettömiä kivunlievityskeinoja tarvitaan, vaikka äiti haluaisikin lääkkeellistä kivunlievitystä, koska sairaalaan ei mennä heti supistusten alkaessa, vaan äidin on alkuun jollakin tavalla pärjättävä kotona. Doula voi auttaa äitiä löytämään keinoja tunteakseen olonsa mukavaksi ja rennoksi siihen saakka, että hän pääsee sairaalaan. Doulana annan myös isälle/kumppanille keinoja, miten hän voi helpottaa äidin oloa. Sopiva suunnitelma muodostuu täysin asiakkaan toiveiden mukaan.
Erityisosaamistani ovat hypnosynnytysmenetelmät (hengitys- ja rentoutustekniikat) sekä vesisynnytys ja homeopatian käyttö synnytyksen aikana. Nämä kaikki sopivat sekä synnyttäjille, jotka toivovat täysin luonnollista synnytystä ilman lääkkeitä että sellaisille synnyttäjille, jotka toivovat myös lääkkeitä.
Homeopatiaa voidaan käyttää rinnan tavallisten lääkkeiden kanssa.
Kannatan joustavaa suhtautumista erilaisiin menetelmiin ja haluan auttaa synnyttäjää löytämään juuri itselleen sopivan tavan synnyttää, niin että kokemuksesta tulisi mahdollisimman positiivinen ja voimaannuttava. Oman synnytystoivelistan ja -suunnitelman tekeminen auttaa käsittelemään mahdollisia synnytyspelkoja jo hyvissä ajoin ennen synnytystä. Pelkojen ja traumojen käsittelyssä myös hypnoterapeutin osaamisestani on paljon hyötyä.
Mietitään yhdessä, millaisen synnytyksen juuri sinä haluat ja miten voin doulana olla juuri sinulle (ja kumppanillesi) eniten avuksi.
Olen toiminut Suomen Hypnosynnytys ry:n hallituksen puheenjohtajana sekä Pohjoismaisen homeopaattiyhdistyksen hallituksen jäsenenä. Toimin doulana Seinäjoella, Vaasassa, Kokkolassa, Porissa ja Tampereella sekä kotisynnytyksissä. Palvelen kaikenlaisia perheitä, pariskuntia sekä myös yksin synnyttäjiä.

Kliininen hypnoterapeutti
ICHypnosis, London, 485 h
Sertifioitu doula
Doulakan sertifioima doula 250 h
Imetysohjaaja
WHO:n imetysohjaajakoulutus 20 h
Hypnosynnytysohjaaja
Sertifioitu hypnosynnytysohjaaja
Vesisynnytyskurssi
Opettaja kätilö Johanna Honkanen 5 h
Diplomihomeopaatti
Suomen homeopatian akatemian 4-vuotinen koulutus
(lisäksi 1 v. lääketieteen perusteet)
Reikikoulutus
Reiki I ja II
Opettaja Mika Marttila
Reikimaster
2022, opettaja Tuulikki Räisänen

Valtiotieteen maisteri
Turun yliopisto
(Filosofia, naistutkimus, saksan kääntäminen)
Spinning babies
7 h workshop, Jennifer Walker
Tunnista seksuaalinen väkivalta ja toimi
4 h koulutus
“Anna oli koko synnytyksen ajan mukana ja pyrki auttamaan sekä konkreettisesti että mentaalisesti siihen, että kaikki menisi hyvin. Tunsin, että teimme homman yhdessä. ”
Sisko
Hyvä arki lapselle -koulutus
6 h Osaava vanhemmuus -hanke
