Juhannusvauvan lootussyntymä
Herään kello 6 torstaiaamulla ennen juhannusta synnyttäjäni Nooran soittoon. Hän kertoo kipeämpiä supistuksia olleen jo yöstä asti ja ettei ole oikein saanut enää nukuttua. Mietimme yhdessä, milloin minun olisi hyvä lähteä ajelemaan Turusta Tampereelle, jossa heidän kotisynnytyksensä tapahtuu. Päätän pakkailla tavarani valmiiksi, käydä suihkussa ja viedä koiran hoitoon ja lähteä sitten pikkuhiljaa ajamaan. Autosta on ilmastointi rikki, joten on parempi ajella aikaisin aamulla kuin myöhemmin päivällä. Tampereella minulla asuu myös ystäviä, joiden luona voin tarvittaessa odotella/levätä synnytyksen aikana. Ajomatka sujuu rattoisasti eikä vielä ole liian kuuma, vaikka päiväksi on hellettä luvassa.
Saavuttuani Nooran ja Jarmon kotiin kartoittelen tilannetta. Synnytys ei aivan vielä näyttäisi olevan aktiivisesti käynnissä, koska Noora kykenee vielä juttelemaan, vaikkakin vaipuu aina supistuksen tullessa hieman sisäänpäin itseensä. Tens on jo käytössä. Mietimme yhdessä keinoja saada supistuksiin lisäpotkua ja vietämme aikaa jutellen. Jarmo lähtee vielä kaverin kanssa jätskille ja päätämme Nooran kanssa lähteä Pyynikille kävelemään metsään. Kävelyllä pysähtelemme välillä ihailemaan luontoa ja eläimiä. Noora jakaa minulle pelkojaan ja koen että doulan ja synnyttäjän välinen side vahvistuu kävelyllä. Se vaihtelee, minkä verran synnyttäjät minulle avautuvat asioistaan ja elämästään. Monen kanssa olen kokenut syvää yhteyttä ja vastavuoroisesti jakanut myös omia kokemuksiani ja tunteitani heille. Tämä työ opettaa todellista läsnäolotaitoa sekä kykyä kuunnella toista ihmistä.
Kävelylenkin jälkeen Nooran supistuksiin tulee selkeä tauko ja päätämme, että hänen olisi parasta yrittää nukkua, kun se vielä on mahdollista. Lähden ystävieni luo. Vietämme aikaa yhdessä ja käymme jopa uimarannalla iltasella. Tuntuu kuin olisin kesälomareissulla, vaikka oikeasti kyseessä on työreissu. Missaan kummityttöni 18-vuotisjuhlat, jotka olisivat illalla Turussa, mutta sellaista doulan elämä on, aina ei pääse kaikkialle ja pääsen minä onnittelemaan häntä myöhemminkin.
Illalla soittelen kätilö Lauran kanssa ja teemme toimintasuunnitelmaa. Minun oli tarkoitus viettää juhannusta mieheni luona Seinäjoella, joten mietin kannattaako minun lähteä ajamaan sinne vai ei. Kätilö on sitä mieltä, että voisin sinne aamulla ajaa, jos tilanne ei siihen mennessä ole edennyt huomattavasti. Olen yötä ystävien luona ja aamulla soittelemme Nooran kanssa. Tilanne on pysynyt aika lailla samana ja päätän lähteä Seinäjoelle. Ajomatkalla juttelen universumin kanssa ja luovutan aikataulun suunnittelun universumin huomaan. Tähän mennessä olen oppinut kokemuksen kautta, että universumi järjestää aikataulut aina parhain päin, vaikka miten olisin niistä hermoillut etukäteen. Minun tehtäväni on vain luottaa. Luottaa siihen, että aikataulut menevät niin kuin on tarkoitettu, että vauva syntyy kun on paras hetki. Tehtäväni on luottaa myös siihen, että äiti luotu synnyttämään ja hän tulee onnistumaan tehtävässään. Minun tehtäväni on olla luottamuksen pilari ja imeä luottamusta suoraan alkulähteestä ja välittää sitä ympärillä oleviin.
Seinäjoella vietän ihanan päivän mieheni ja hänen lastensa kanssa. Myöhään illalla saan soiton kätilöltä. Hän on jutellut Nooran kanssa ja jälleen teemme yhdessä tilannearviota ja suunnitelmia. Päädymme siihen, että minun kannattaa parin tunnin sisään lähteä ajelemaan takaisin Tampereelle, koska nyt Nooran supistukset vaikuttavat jo niin voimakkailta, että puhuminen niiden aikana on mahdotonta. Suutelen miestäni hyvästiksi ja suuntaan auton nokan kohti Tamperetta. Ajomatka sujuu sutjakkaasti trancea kuunnellen, sumuisessa yöttömässä juhannusyössä ajaen.
Saavun Nooran ja Jarmon luo n. 2:30 yöllä. Jarmo on jo ohjeistuksestani pystyttänyt ja täyttänyt synnytysammeen. Nooran supistukset vaikuttavat jo todella hyviltä, ne ovat pitkiä ja voimakkaita ja vaativat paljon keskittymistä. Nooralla tens-laite on ollut koko ajan käytössä. Ohjeistan Nooraa ja Jarmoa kokeilemaan synnytyslaulua. Laulamme kaikki kolme yhdessä aina supistuksen tullessa. Noora kokee tästä apua. Huolehdin syömisestä ja juomisesta sekä siitä, että Noora saa kylmän rätin otsalleen. Kysyn, tuntuisiko Noorasta siltä, että pian voisi siirtyä ammeeseen. Noora vähän epäröi, koska tens tuntuu niin hyvältä eikä siitä haluaisi luopua. Lopulta hän kuitenkin siirtyy ammeeseen ja kokeekin sen hyväksi. Vuorotellen Jarmon kanssa kaadamme vettä hänen selkäänsä ja jatkamme synnytyslaulua kaikki yhdessä. Jarmo luo tunnelmaa soittamalla äänimaljoja. Välillä äänimalja soi veden pinnalla ammeessa, välillä Nooran selkää vasten. Tunnelmaa voisi kuvailla jopa hartaaksi.
Muutaman tunnin kuluttua Noora kertoo että hän tuntee hienoista kakkahädän tunnetta. Päätän kutsua kätilön paikalle. Hänen matkansa kestää vain 15 minuuttia. Synnytyksen intensiivisin vaihe on alkamassa. Noora ponnistaa omien tuntemusten mukaan ammeessa etunoja-asennossa. Jarmo ja minä vuorottelemme Nooran edessä istuen ja häntä käsivarsista kannatellen. Loppuvaiheessa tuntuu, että Noora tarvitsisi enemmän pontta, joten keksin kietoa rebozon lanteilleni jotta Noora voi pitää siinä kiinni ja vetää aina supistuksen tullessa. Mieleeni on piirtynyt hetki, kun olemme kaikki hiljaa, kunnioittaen harrasta tunnelmaa. Ainoa ääni on äänimaljan sointi, joka värisee huoneilmassa. Noora kerää voimia supistusten välillä ja lepää ammeen reunaa vasten. Istun hiljaa sivellen hänen käsivarsiaan ja yritän välittää koko olemuksellani voimaa ja varmuutta. Doulan työssä vaihtelevat äärimmäisiä voimanponnistuksia ja äärimmäistä kestävyyttä vaativat toiminnalliset hetket sekä tällaiset ikään kuin pysähtyneet still-kuvat, joissa tunnelma on käsin kosketeltava. Kuvan rikkoo vasta seuraava supistusaalto, joka alkaa vyöryä synnyttäjän ylitse vieden häntä yhä lähemmäs vauvansa syntymää.
Ponnistusvaihe on pitkä kuten koko synnytys muutenkin, mutta Noora pärjää upeasti. Äänimaljan soidessa me kaikki ihailemme hänen sitkeyttään ja voimaansa. Jossain vaiheessa Noora alkaa turhautua ja sanookin, että ei vauva sieltä tule. Ehdotan, että mitä jos nousisit ylös vähäksi aikaa ammeesta pois? Kätilö on samaa mieltä, hän ehdottaa vessassa käymistä. Noora autetaan ylös ammeesta ja hän siirtyy vessaan. Me muut istumme sohvalla. Jonkin ajan kuluttua kuulen vessasta hiljaisella äänellä sanat: ”Helppiä… helppiä..” Sanon Jarmolle, että menepäs auttamaan Nooraa. Jarmon avatessa vessan oven Noora sanoo: ”Ottakaa se kiinni!” Vauva syntyy. Jarmon vaistot ottavat vallan ja hän saa vauvan kiinni. Vauva syntyy huntu päässään. Laura ja minä toimimme nopeasti, Laura valokuvaa ja minä kuvaan videon syntymästä. Noora ja vauva autetaan sängylle pyyhkeiden kera. Juhannusvauva on täällä!
Nooran ja Jarmon ihastellessa vastasyntynyttä esikoistaan ja kätilön puuhastellessa Nooran luona minä otan asiakseni siivota veriroiskeet saman tien pois vessan lattialta ja seinistä. Käyn myös antamassa Nooralle verenvuotoa ehkäiseviä homeopaattisia, koska verta on tullut sen verran että kätilö miettii oksitosiinin antamista. Onneksi homeopatia toimii hyvin ja kätilö on tyytyväinen tilanteeseen. Istukka syntyy ja se huuhdellaan ja laitetaan astiaan. Noora on toivonut lootussyntymää, jossa napanuoraa ei leikata vaan istukan annetaan olla vauvassa kiinni niin kauan, että se irtoaa itsestään. Tällä tavalla vauva saa varmasti kaiken istukassa olevan veren ja ravinteet, mutta tämä tapa on myös henkisestä näkökulmasta vauvalle hellempi, häntä ei ikään kuin irroteta väkisin äidin kohtuyhteydestä heti alkuunsa, vaan hän saa aikaa siirtymälle. Tässä synnytyksessä oli vahvasti läsnä henkinen lähestymistapa, synnytys nähtiin henkisenä siirtymänä, energeettisenä tapahtumana, ei pelkästään fyysisenä suorituksena. Kaiken keskipisteenä oli vauva sekä vauvan ja äidin symbioosi ja yhteys. Vauva saa myös omaan tahtiinsa siirtyä symbioosista toiseen, symbioosista istukan kanssa symbioosiin äidin rinnalle. Tätä siirtymää ei tarvinnut tehdä äkillisesti riuhtaisten, vaan rauhallisesti omaan tahtiin vauva siirtyy vastaanottamaan ravintoa istukan sijaan äidin rinnasta.
Aloitamme Jarmon kanssa ammeen tyhjennyksen ja istuskelen vessan oviaukossa letku kädessä. Jarmo nappaa minusta kuvan, jossa säteilen iloa ja onnea todistettuani jälleen kerran uuden elämän alkamista. Tämä juhannusvauva on minulle doulavauva numero 26. Jokainen syntymä on ainutkertainen ja erityinen kokemus minulle. Ja joka kerta ihailen synnyttävän naisen voimaa ja kestävyyttä. Lähtiessäni nukkumaan olen tietenkin aivan oksitosiinipöllyissä ja tekisi mieli vaan kailottaa koko maailmalle, että uusi ihminen on syntynyt! Tiedättekö, miten upeaa se on?
